Tuolini vieressä on valtava paperinkeräysloota. Se näyttää aikuisten pinnasängyltä. Olen jo pitkään halunnut remuta siellä.
Olen osa-aikainen paperisilppuri. Siinä missä yksityiselämässäni lajittelen biojätteet, pahvin ja lasin hellyydellä, kulutan harkitsevaisesti ja kierrätän niin etten kävele suoraan, töissä revin, tuhoan ja paiskon paperia aivan kuin se olisi tehnyt minulle jotain anteeksiantamatonta. Iltapäivisin hiljennyn aikaansaamani vuoren edessä. Tunteessa on jotain samaa kuin varhaisissa pottakokemuksissa.
Olen paperinrikkoja, rikkoma, paperikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti