Katse on läpitunkeva. N on varmaan ollut edellisessä elämässään pora. Hän kuulustelee minua uudestavuodesta.
En uskalla sanoa Kallesta liikaa. Asioiden sanominen ääneen tekee niistä arkipäiväisiä, ne menevät jotenkin lyttyyn. Varsinkin tämän maantiejyrän edessä.
“Siis Kallehan on -” N puhisee loput.
Kuorin kermaa kaakaon päältä ja vaihdan puheenaihetta.
N jätti poikaystävänsä hiljattain. Mies lähettää hänelle yhä tekstareita eikä N saa niiltä nukutuksi. Jos hän pystyisi, hän tunkisi tekstarit takaisin sinne mistä ne tulivat, ja murskaisi ne puhelimen sisään.
Kerron vaaleanpunaisesta kahvakuulastani ja N nauraa vähän. Uitan kuivan keksin reunaa mukissa ja katselen miten se murtuu.
“Tuu lauantaina mun luo. Keksitään jotain.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti