Notkuimme alkuillan kahvilassa, joka oli yhtä värikäs kuin mielikuvitukseni. N valitsi äklöimmän makusiirapin minkä löysi ja virnisteli mukinsa takana. Oli valoisampaa kuin aikoihin. Kadut kimmelsivät ja pitkästä aikaa näytti siltä, että lehdet palaisivat puihin vielä joskus. Nojasimme tyynyihin ja haukottelimme.
Ystäväni oli ripustanut korviinsa äkäiset auringot. Ne roikkuivat alhaalla sakarat pystyssä, kulmat kurtussa ja suu auki.
”Pureeko noi?” Osoitin koruja.
”Ei ne mua.”
N näytti, mitä vaaleanpunaisella kahvakuulalla tehdään. Näytti hölmöltä. Aion odottaa sen kypsymistä jättipalloksi.
Nuokuimme aamuyöhön. Tarkoitukseni oli ollut piristää ystävääni, mutta lopulta se olin minä, joka päädyin raakkumaan märistä sukista ja takuista tukassa, ja mitä muuta maailmassa nyt olikaan vikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti