Vuoden ensimmäinen päivä ei ollut ihan parhaasta päästä. Selkäni ei taipunut ja sitä särki niin, että tunsin rusentuvani kokoon. En saanut kenkiä jalkaan enkä voinut poimia mitään lattialta. Hyvä syy pudotella roskia ympäriinsä.
Puhelin tulvi myötätuntoisia ja rohkaisevia tekstiviestejä, joissa odotettiin malttamattomana heräämistäni, jotta pelastuspartio pääsisi hoitamaan minua. Se lörpöttelisi, toisi herkkuja, taputtelisi päätä rohkaisevasti ja valvoisi, kun itse olisin unessa.
Tosiasiassa kukaan ei ollut muistanut pyllähdystäni. Yhdessä tekstarissa eräs oli sentään toivottanut hyvää utavuota 201. Tiedä sitten, missä sellaista vietetään, haluanko osallistua ja menikö se jo. En vastannut mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti