Pysähdymme hautausmaan viereen.
”Mennään tonne”, RL ehdottaa.
Nyökkään ja jatkan matkaa kohti sisäänkäyntiä.
”Eikun tästä.”
”Sisäänkäynti on tuolla, näätkö.”
”Mut vähän liikuntaa kato.”
RL näkee ilmeeni.
”Kyllä tosta pääsee.”
Mies loikkaa muurille, katulamppu välähtää takin vetoketjussa.
”Sun pitää auttaa mua. Nää farkut repee muuten.”
RL ojentaa kätensä ja kannattelee minua otteessaan niin, että pääsen hyppäämään muurin päälle. Tuntuisi melkein prinsessalta ellen olisi matkalla hautausmaalle. Pudottaudun alas ja RL seuraa vikkelästi perässä.
”Miten sun naisasiat voi?”
”Ei mulla ole muita naisia ku T.”
”Miten sä sanot sen noin masentuneen kuulosena.”
RL jakaa tutuksi tulleen huolensa sitoutumisesta. Analogia: ei viitsitä hankkia pesukonetta, ettei saataisi pestyä pyykkiä.
Ryhdyn kertomaan seikkaperäisesti yhteisestä tutustamme kulkiessamme kallioiden yli. Olin juuri saanut tarinan taustoitettua ja ottanut pääasian käsittelyyn, kun RL äkkiarvaamatta pyrähti metsikköä kohti. Loikkasi valotolppaa päin ja liukui alas.
”Mä yritän tässä selittää monimutkasta juttua ja sä pompit ympäriinsä ku apina”, huomautin kun mies palasi itsekseen hekotellen luokseni.
Kun tiedustelin mihin kohtaan tarinaa hän selviytyi, RL nauroi suu ammollaan. Tyrskähtelyä, hengitys vinkuu.
”Vaikea keskittyä, älä välitä, jatka vaan.”
Hei täältä taustamölytehtaalta, me täällä jatketaan juttua, höpistään ihan korvan juuressa, hölihöli, niin että teidän kunnianarvoiset korvanne saisivat riittävästi painetta pitämään päänne varsinaisen sisällön siellä minne se kuuluu. Älkää yrittäkö vastustaa ja saada sanoista selvää - lopettakaa keskittyminen. Se helpottaa.
